Arkeologin apumiehen ensimmäinen viikko
Opiskelijan kevät on täynnä epävarmuutta ja huolta tulevan kesän töistä ja toimeentulosta. Itse olin kevättalven maantieteen opiskeluista tauolla Kolin kansallispuiston siviilipalvelusmiehenä. Tuttu huoli painoi kuitenkin, sillä huhtikuussa loppuva palvelus aiheutti akuutin tarpeen kesätöille.
Siviilipalveluksessa Metsähallituksen organisaatio ja sen tarjoamat lukuisat kesätyömahdollisuudet olivat onneksi tulleet tutuiksi. Maastotöitä pelkäämättömänä ja luonnonsuojelualueiden maankäytön historiasta kiinnostuneena päätin hakea Selkämeren kansallispuiston kulttuuriperintöinventoinnissa avoimena ollutta työpaikkaa. Hieman yllättäen myös sain hakemani paikan. Ilmeisesti runsas kokemukseni tutkimusten maastotöistä ja Sipoon saaristossa vietettyjen kesien tuoma veneilytaito katsottiin kahden kuukauden merillä oleilun kannalta hyödyllisiksi.
Ei aikaakaan kun olin rinta rottingilla ottamassa puutiaisaivokuumerokotetta Joensuun Terveystalolla. Viikkoa myöhemmin viiden vuoden Pohjois-Karjalan exodukseni jälkeen olin kotikaupungissani Helsingissä penkomassa Kansallisarkistossa 1700- ja 1800-luvun karttoja Metsähallituksen arkeologin Henrik Janssonin kanssa. Toukokuun viimeinen viikko hurahti Helsingissä merelle lähtöä valmistellen ja huipentui SEAS-tutkimusseminaariin Tvärminnen eläintieteellisellä asemalla.
Maanantaina 30.5. päästiin viimein merelle.
Kirjoittaja Tuomo Lindholm on nomadia elämää viettävä maantieteen opiskelija ja sekatyömies. (31.5.2011)
Lähtöongelmia
Arkeologit ovat lähtövalmiina, mutta kalusto ei. Kaksi päivää ennen sovittua lähtöä minulle ilmoitettiin että Tejsten, vene jolla meidän piti käyttää kesän inventoinnissa tukikohtana, vuotaa jäähdytysnestettä ja merivettä. Tejsten on otettu käyttöön jo vuonna 1991 ja sen moottori olisi kuulunut vaihtaa jo joitakin vuosia sitten. Rahapulan vuoksi tätä ei ole kuitenkaan voitu tehdä. Päätimme ensimmäisellä viikolla turvautua vuokraveneeseen, jolla ei kuitenkaan pystytty ajamaan kuin Selkämeren etelärajalle. Ensimmäisenä aamuna yövyttyämme Rangskär nimisen luodon kupeessa vene ei käynnistynyt koska akut olivat purkautuneet. Odotimme apua ja käynnistyskaapeleita seitsemän tuntia. Saaristossa apu ei ole yhtä lähellä kuin kaupungissa.
Tällä viikolla päätimme tehdä työtä nopealla Fucus veneellä, jolla olisimme päässeet nopeasti pohjoiseen Korppoosta. Ehdimme heittää pari meribiologia saareen kun huomasimme hurjan savupilven veneen takana. Öljyt paloivat pakoputken kautta veneestä ilmaan eli mäntä oli hajonnut. Käytimme loppupäivän ajaessamme 2 solmua Korpoströmin satamaan. Onneksi saimme vielä samana päivänä kuulla Tejstenin olevan haettavissa telakalta. Nyt olemme sentään jo saapuneet Selkämerelle.
Tilanne ei onneksi kerro holtittomasta veneenkäytöstä vaan Metsähallituksen venekaluston iästä. Vaikka joitakin yksittäisiä uusia veneitä on saatu hankittua viime vuosina, suuri osa työveneistä on auttamattomasti tiensä päässä. Lähitulevaisuudessa pitäisi ehdottomasti löytyä rahaa uusien veneiden hankkimiseen, sillä ne ovat saaristo- ja meripuistojen perustyökaluja. Niiden huono kunto laskee työtehoa ja on jopa uhka työntekijöiden turvallisuudelle. Onneksi tilanne näyttää nyt valoisammalta oman työmme eli Selkämeren kansallispuiston inventoinnin osalta ja pian pääsemme täyteen vauhtiin.
Korpoströmissä, Henrik Jansson 07.06.2011
Luodot täynnä kohteita!
Olemme päässeet hyvin eteenpäin inventoinnissa. Työ vie aikaa koska Uudenkaupungin ja Kustavin ulkosaaristo on osoittautunut erittäin rikkaaksi kulttuuriperinnöltään. Karuilta ja luonnontilaisilta näyttävillä luodoilta löytyy runsaasti merkkejä menneiden aikojen ihmistoiminnasta. Tänään nousimme maihin kahdelle luodolle joilta löysimme jatulintarhoja, kalamajoja, merimerkkejä, pyyntisuojia, vesirajamerkkijärjestelmiä.
Näillä luodoilla on menneisyydessä pyyntisesongin aikana käynyt vilinä ja vilske. Nykyisin lintujen valtaamat alueet ovatkin historiallisia kulttuurimaisemia. Tänä päivänä näemme saariston helposti syrjäisenä takamaana, joka ei sovellu muuhun kuin veneilyyn ja kesäasumiseen. Tilanne on kuitenkin ollut saaristossa aivan toinen vielä 100 vuotta sitten.
Isokarissa on esimerkiksi ollut asutusta ainakin 200-300 vuotta, mahdollisesti jo 1500-luvulta. Näkivätköhän isokarilaiset itsensä syrjäseudun asukkaina? Vaikka kaupungit olivat silloinkin kaukana ja vaikeasti saavutettavissa, Isokari oli asukkaittensa elämän keskiössä. Arkeologiassa keskuksen käsite liitetään urbaaniin ympäristöön, jossa on tiettyjä yhteiskunnallisia rakenteita ja instituutioita. Inventoidessamme Isokarissa ja muilla Selkämeren saarilla keskus-periferia asetelman kaksiulotteisuus asettuu kyseenalaiseksi.
Isokarissa, Henrik Jansson 10.06.2011
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti