Selkämeren kansallispuiston loki sulkeutuu

Selkämerestä kertovia ajankohtaisia asioita voi jatkossa seurata Selkämeren kansallispuiston virallisilta kotisivuilta www.luontoon.fi/selkameri tai facebookista www.facebook.com/selkameri.

Lisäksi on avattu yhteiso.luontoon.fi/, jonne jokainen voi ladata kuvia ja kertoa vieraskirjassa omista retkikokemuksista. Luontoon.fi-yhteisön sivuilla voi myös osallistua kilpailuihin ja lukea blogeja kansallispuistojen tapahtumista.

Kiitos ahkerille lukijoille!

Sanna-Mari Rivasto,
Metsähallitus, Etelä-Suomen luontopalvelut

Tänään käytiin dokumentoimassa toista päivää jo Putsaarta. Saari sijaitsee Uudestakaupungista luoteeseen avomeren reunalla. Se on suhteellisen iso saari, mutta tämä ei ollut syy miksi me olemme inventoineet samaa saarta enemmän kuin yhden päivän. Syy on sen monipuolisessa historiassa, joka on jättänyt jälkensä maastoon.

Saaren mielenkiintoisin kohde on nk. Putsaaren piilokirkko. Oikeastaan kyse on alun perin satamalahteen rakennetusta kappelista, jonka pihan ympäri on rakennettu matala kivivalli. Paikalla seisoo hyvin yksinkertainen hirsirakennus kooltaan 4x5 m, joka eroaa mistä tahansa aitasta tai ladosta ainoastaan siksi, että siihen on tehty paanukatto. On itse asiassa mahdollista, että paikalle on siirretty talousrakennus, joka on otettu uskonnolliseen käyttöön. Mielenkiintoiseksi rakennuksen tekee sen ikä. Seinät ovat nimittäin täynnä kirjoitettuja ja kaiverrettuja nimikirjoituksia. Kävijät ovat tehneet paljon nimikirjoituksia 1800-luvulla, mutta jokaisella seinällä löytyy myös kaiverruksia 1700-luvun kaikilta vuosikymmeniltä. Vanhimmat löydetyt kaiverrukset ovat jopa 1600-luvun lopulta. Kirjoitukset paljastavat kappelin merkittävän vanhaksi puurakennukseksi Suomessa! Seinien valokuvaamisen jälkeen ilmeni , että niitä käsittelemällä saa esiin lisää kirjoituskerroksia joita emme huomanneet paljain silmin. Kuvia otettiin yli neljäsataa, joten edessä on mielenkiintoinen talvi niitä katsellessa!

Alueen maaston muodoista näkee miten täydellisessä luonnonsatamassa se on sijainnut. Nykyisin maankohoaminen on kuivannut lahden sisäosaa, mutta vielä joitakin vuosisatoja sitten se on ollut täydellinen suojasatama avomeren ja ulkoväylän tuntumassa. Ympäristöstä löytyi kivikompassi ja kummeleita sekä yksi iso kivipaasi, joka oli nostettu pystyyn osoittamaan lahden aukolle johtavaa reittiä. Nämä löydöt vahvistavat käsitystä siitä, että paikalla on todellakin ollut vanha satama.

Tämän lisäksi olemme dokumentoineet vanhan optisen viestintäaseman ja useita 1930-1940 luvun kivilouhoksia, jolloin Suomen kiviteollisuus oy:llä oli kivilouhoksia saaressa. Putsaareen pääsee jopa vesibussilla nykyisin, joten kaikki tämä kiinnostava kulttuuriperintö on nykyisin suhteellisen helposti saavutettavissa.

Merimerkki siellä, merimerkki täällä, merimerkki tuolla!

Selkämeren kansallispuistossa on liikuttu läpi vuosisatojen ja aina on tarvittu apuvälineitä navigointiin karikkoisissa vesissä. tätä varten on rakennettu kummeleita, joita me löydämme tänä päivänä runsaasti inventoinnissamme. Tänäänkin kuului radiopuhelimesta Tuomon tokaisu "taas yksi merimerkki". Välillä niitä tosiaan tuntuu löytyvän samasta luodosta valtavan paljon. Me kuitenkin olemme päättäneet paikantaa kaikki eteemme osuvat ja olemme kehittäneet keskenämme hyvin nopean ja tehokkaan dokumentointimenetelmän.

Kysymys kuuluukin miksi yhdellä luodolla voi olla toistakymmentä merimerkkiä. Syitä on tietenkin monia; Osa on varsinaisia kummeleita, jotka on rakennettu väylämerkeiksi, kun taas osa on väylämerkkien suuntamerkkejä nk. jäniksiä. Nämä ovat kooltaan paljon pienempiä. Tämän lisäksi vaikuttaa siltä, että varsinkin rantautumis- ja satamapaikkoina käytettyihin kohteisiin liittyy suuri määrä merimerkkejä, jotka usein osoittavat paikan tai jopa parhaan sisääntulolinjan. On myös selvää, että merimerkeissä löytyy useita eri tasoja. Löytääksemme näitä ajallisia ja funktionaalisia tasoja paikannamme, kuvaamme ja kuvailemme kaikki käytöstä poistetut merimerkit, jotka tulevat vastaan. Tämän jälkeen alkaa vasta varsinainen työ, jolloin paikkatietoanalyysillä pyrimme löytämään mahdollisia ajallisia eroja ja ehkä sieltä voi löytyä väyliä, jotka ovat kadonneet tänä päivänä!

Vähä-Haurunen 09.07.20011 Henrik Jansson

Krooklopeissa 07.07.2011. Henrik Jansson

Monimuotoinen Isokari

Uudenkaupungin edustan inventoinnin ajaksi otimme tukikohdaksi Isokarin luotsisataman. Saarella tuli vietettyä useampi yö. Itse Isokarissakin riitti kartoitettavaa kolmeksi päiväksi.

Isokari nousee merestä Uudenkaupungin edustalla kaikista uloimpana ja kaukana lähimmistä saarista. Se tunnettaan majakasta ja luotseistaan. Tulevaisuudessa Isokari tullaan muistamaan yhtenä Selkämeren kansallispuiston kiehtovimpana saarena.

Ensimmäinen inventointipäivä hurahti luotsikylän rakennuksia ja vanhoja niittyjä kartoittaessa. Luotsikylä on luokiteltu valtakunnallisesti arvokkaaksi rakennutuksi kulttuuriympäristöksi. Kuten museoviraston antamasta luokituksesta voi päätellä on luotsikylä maisemallisesti todella vaikuttava. Siellä aika tuntuu pysähtyneen 1800-luvulle.

Rakennukset luotsikylässä ovat pääasiassa luotsien jälkeläisten omistuksessa ja aktiivisessa kesäkäytössä. Pihoilla pyörineet kulttuuriperinnön kartoittajat otettiin uteliaina vastaan ja tarjottiinpa meille kahvia ja porkkanakakkuakin. Luotsien jälkeläisten kanssa jutustelu toi paljon lisätietoa saaren historiasta. Kuulimme mm. kylän kupeessa sijainneiden kiviaitojen muodostaneen lypsypaikan, jota paikalliset kutsuivat tahtomeiksi. Opimme myös, että tahtomet sanan keskellä oleva t lausutaankin dentaalispiranttina.

Rakennusten dokumentoinnin lisäksi kartoitimme vanhaan maisemaan kuuluneet niityt ja niitä reunustaneet kivimuurit. Arvioimme myös näiden hoitotarpeen. Paikoin niittyjen tilalle oli jo kasvanut komeita lehtoja, mutta katajan peittämät ja osin avoimet niityt voisi vielä palauttaa sellaisiksi kuin ne olivat karjanpidon aikaan.

Toinen inventointipäivä paljasti saaresta aivan toisenlaista historiaa. Kivilouhos, tykkipatterit, tulenjohtotorni ja bunkkerit kertovat omaa tarinaansa kylmänsodan ajasta. Kuulemma linnoitus sai alkunsa kun Isokarin edustalla oli noussut pintaan venäläinen sukellusvene. Kun sitä ei kahteen päivään huomattu lähetti Neuvostoliitto vaatimuksen lännen suunnan puolustuksen vahvistamisesta.

Saaren syrjäisemmissä osissa rämmityn toisen inventointipäivän päätteeksi pääsimme saunomaan vanhan merikasarmin saunaan, jota saaressa toimiva matkailuyritys vuokraa. Yrittäjä tarjoaa majakkakierrosten ja saunan vuokrauksen ohella myös majoituspalvelua vanhassa luotsituvassa ja majakkamestarin talossa.

Kolmannelle Isokarin inventointipäivälle meille jäi vielä saaren toisen vanhan yhteisön majakkakylän rakennusten, kivimuurien ja niittyjen kartoitus. Majakan juuressa sijaitsee 1800-luvulta peräisin oleva majakkamestarin talo ja sen sivurakennukset. Kylässä on myös saaren vanhin rakennus. Majakkamestarintalon edeltäjänä toiminut vanha torppa on kuitenkin päässyt valitettavan huonoon kuntoon. Kaiken kaikkiaan Majakkakylä on hieno kokonaisuus, josta aktiivisella luonnonhoidolla saadaan lajistoltaan ja maisema-arvoiltaan entistä edustavampi käyntikohde.

Inventoinnin perusteella voi sanoa monimuotoisen maankäytön muovanneen Isokarin luonnoltaan ja kulttuuriperinnöltään kiehtovaksi ja monipuoliseksi kohteeksi. Saarella voi kokea paljaita rantakallioita, reheviä lehtoja, kulttuurimaisemia sekä hyvin säilynyttä merenkulku- ja sotahistoriaa.

Tuomo Lindholm, Pyhämaa 4.7.2011

Arkeologien merkintöjä

Arkeologin apumiehen ensimmäinen viikko

Opiskelijan kevät on täynnä epävarmuutta ja huolta tulevan kesän töistä ja toimeentulosta. Itse olin kevättalven maantieteen opiskeluista tauolla Kolin kansallispuiston siviilipalvelusmiehenä. Tuttu huoli painoi kuitenkin, sillä huhtikuussa loppuva palvelus aiheutti akuutin tarpeen kesätöille.

Siviilipalveluksessa Metsähallituksen organisaatio ja sen tarjoamat lukuisat kesätyömahdollisuudet olivat onneksi tulleet tutuiksi. Maastotöitä pelkäämättömänä ja luonnonsuojelualueiden maankäytön historiasta kiinnostuneena päätin hakea Selkämeren kansallispuiston kulttuuriperintöinventoinnissa avoimena ollutta työpaikkaa. Hieman yllättäen myös sain hakemani paikan. Ilmeisesti runsas kokemukseni tutkimusten maastotöistä ja Sipoon saaristossa vietettyjen kesien tuoma veneilytaito katsottiin kahden kuukauden merillä oleilun kannalta hyödyllisiksi.

Ei aikaakaan kun olin rinta rottingilla ottamassa puutiaisaivokuumerokotetta Joensuun Terveystalolla. Viikkoa myöhemmin viiden vuoden Pohjois-Karjalan exodukseni jälkeen olin kotikaupungissani Helsingissä penkomassa Kansallisarkistossa 1700- ja 1800-luvun karttoja Metsähallituksen arkeologin Henrik Janssonin kanssa. Toukokuun viimeinen viikko hurahti Helsingissä merelle lähtöä valmistellen ja huipentui SEAS-tutkimusseminaariin Tvärminnen eläintieteellisellä asemalla.

Maanantaina 30.5. päästiin viimein merelle.

Kirjoittaja Tuomo Lindholm on nomadia elämää viettävä maantieteen opiskelija ja sekatyömies. (31.5.2011)

Lähtöongelmia

Arkeologit ovat lähtövalmiina, mutta kalusto ei. Kaksi päivää ennen sovittua lähtöä minulle ilmoitettiin että Tejsten, vene jolla meidän piti käyttää kesän inventoinnissa tukikohtana, vuotaa jäähdytysnestettä ja merivettä. Tejsten on otettu käyttöön jo vuonna 1991 ja sen moottori olisi kuulunut vaihtaa jo joitakin vuosia sitten. Rahapulan vuoksi tätä ei ole kuitenkaan voitu tehdä. Päätimme ensimmäisellä viikolla turvautua vuokraveneeseen, jolla ei kuitenkaan pystytty ajamaan kuin Selkämeren etelärajalle. Ensimmäisenä aamuna yövyttyämme Rangskär nimisen luodon kupeessa vene ei käynnistynyt koska akut olivat purkautuneet. Odotimme apua ja käynnistyskaapeleita seitsemän tuntia. Saaristossa apu ei ole yhtä lähellä kuin kaupungissa.

Tällä viikolla päätimme tehdä työtä nopealla Fucus veneellä, jolla olisimme päässeet nopeasti pohjoiseen Korppoosta. Ehdimme heittää pari meribiologia saareen kun huomasimme hurjan savupilven veneen takana. Öljyt paloivat pakoputken kautta veneestä ilmaan eli mäntä oli hajonnut. Käytimme loppupäivän ajaessamme 2 solmua Korpoströmin satamaan. Onneksi saimme vielä samana päivänä kuulla Tejstenin olevan haettavissa telakalta. Nyt olemme sentään jo saapuneet Selkämerelle.

Tilanne ei onneksi kerro holtittomasta veneenkäytöstä vaan Metsähallituksen venekaluston iästä. Vaikka joitakin yksittäisiä uusia veneitä on saatu hankittua viime vuosina, suuri osa työveneistä on auttamattomasti tiensä päässä. Lähitulevaisuudessa pitäisi ehdottomasti löytyä rahaa uusien veneiden hankkimiseen, sillä ne ovat saaristo- ja meripuistojen perustyökaluja. Niiden huono kunto laskee työtehoa ja on jopa uhka työntekijöiden turvallisuudelle. Onneksi tilanne näyttää nyt valoisammalta oman työmme eli Selkämeren kansallispuiston inventoinnin osalta ja pian pääsemme täyteen vauhtiin.

Korpoströmissä, Henrik Jansson 07.06.2011

Luodot täynnä kohteita!

Olemme päässeet hyvin eteenpäin inventoinnissa. Työ vie aikaa koska Uudenkaupungin ja Kustavin ulkosaaristo on osoittautunut erittäin rikkaaksi kulttuuriperinnöltään. Karuilta ja luonnontilaisilta näyttävillä luodoilta löytyy runsaasti merkkejä menneiden aikojen ihmistoiminnasta. Tänään nousimme maihin kahdelle luodolle joilta löysimme jatulintarhoja, kalamajoja, merimerkkejä, pyyntisuojia, vesirajamerkkijärjestelmiä.

Näillä luodoilla on menneisyydessä pyyntisesongin aikana käynyt vilinä ja vilske. Nykyisin lintujen valtaamat alueet ovatkin historiallisia kulttuurimaisemia. Tänä päivänä näemme saariston helposti syrjäisenä takamaana, joka ei sovellu muuhun kuin veneilyyn ja kesäasumiseen. Tilanne on kuitenkin ollut saaristossa aivan toinen vielä 100 vuotta sitten.

Isokarissa on esimerkiksi ollut asutusta ainakin 200-300 vuotta, mahdollisesti jo 1500-luvulta. Näkivätköhän isokarilaiset itsensä syrjäseudun asukkaina? Vaikka kaupungit olivat silloinkin kaukana ja vaikeasti saavutettavissa, Isokari oli asukkaittensa elämän keskiössä. Arkeologiassa keskuksen käsite liitetään urbaaniin ympäristöön, jossa on tiettyjä yhteiskunnallisia rakenteita ja instituutioita. Inventoidessamme Isokarissa ja muilla Selkämeren saarilla keskus-periferia asetelman kaksiulotteisuus asettuu kyseenalaiseksi.

Isokarissa, Henrik Jansson 10.06.2011

Mitalin kaksi puolta – molemmat hyviä

Satakunnan maakuntajuhlassa jaettiin Satakunta-mitalit. Tunnustus, tämän sorttisten palkitsemissanastojen juhlavireellä ilmaistuna, myönnetään erityisen ansiokkaasta toiminnasta Satakunnan maakunnan hyväksi. Minulla oli kunnia olla samassa rivissä kahden muun Satakunta-mitalin saaneen kanssa.

Siellä juhlasalissa seisoin elinkeinojen kehittämisen ja luonnonsuojelun keskellä. Elinkeinoelämää edusti Satakunnan TE-keskuksessa ja viimeksi ELY-keskuksessa pitkän rupeaman tehnyt johtaja Markku Gardin. Luonnonsuojelijoista palkittiin Satakunnan luonnonsuojelupiiri ry. Asetelma kuvasti satakuntalaista pyrkimystä elinkeinojen edistämiseen ja luonnon vaalimiseen yhdessä ja samassa Selkämeren kansallispuistossa. Asetelma on Raumallakin ollut tulokulma aiheeseen jo 1990-luvun lopulta, kun ryhdyimme puiston eteen töitä tekemään. Ympäristöministerin puistokonseptiin tuoma erityishuolenpito kalastuksesta vielä vahvisti käsitystä siitä, miten luonto ja luonnon kestävä käyttö elinkeinotoiminnassa kuuluvat samaan mitaliin.

Täältä meiltä päin katsoen tavoitteena on ollut Selkämeren kansallispuisto, joka on samalla klassikko ja moderni. Klassikoksi puistomme tekevät luonto- ja kulttuuriarvot sekä vieraanvaraisuus. Modernia ovat vedenalaisen maailman painotukset, paikallisuuden korostaminen ja meren monipuolisen käytön ymmärtäminen. "Klassikko ja moderni" –sanaparin tilalla puistonjohtaja on käyttänyt sanoja "uuden sukupolven kansallispuisto".

Uuden sukupolven kansallispuisto tarkoittaa monen hallinnollisenkin käytännön uudelleen arviointia. Kansallispuiston valmisteluverkostossa kuulemani perusteella arvelen satakuntalaisten luonnonsuojelijoiden kykenevän tuomaan tähän työhön uutta ja harkittua. Oli merkittävää, että Satakunta-mitali myönnettiin Satakunnan luonnonsuojelupiirille. Oli myös merkittävää, että he ottivat sen vastaan.

Kuvanveistäjä Matti Kava on kuvannut Satakunta-mitalin toiselle puolelle meren aaltoja ja toiselle puolelle peltokynnöstä. Kuvaus symbolisoi maakunnan väen toimeentuloa ja kulttuuria. Meidän aikanamme kuuluu liittää mitalin molempien puolien symboliikkaselityksiin sanat "kestävä käyttö" ja varmistaa noiden sanojen kuuluminen kulttuuriimme niin privaatissa kuin työelämämmekin ratkaisuissa. Selkämeren kansallispuiston vierailijat tulevat yhä enemmän esittämään haastavia kysymyksiä meren kestävästä käytöstä: päätyykö mereen myrkyllisiä aineita, mitä maatalouden kuormituksen vähentämiseksi on tehty, miten ylipäätään Selkämeri voi…

Juhani Korpinen, kaupungingeodeetti

Rauma

Selkämeren suotuisat tuulet

Keskiviikko 8.6.2011 oli alkukesän helteisimpiä ja paahteisimpia päiviä. Ehkä juuri siksi Selkämeren alkukesän kuulaus ja kirkkaus painui niin hyvin mieleen. Purjelaivankannella puhalsi keveät mutta raikkaat tuulenhenkäykset ja sama henki tuntui vallitsevan juhlatunnelmissa kokoontuneiden ihmisten mielissä.

Selkämeren kansallispuiston perustaminen on ollut noin 15 vuotta kestänyt prosessi. Nyt se on saamassa täyttymyksensä kun Selkämeren kansallispuiston laki astuu voimaan 1.7.2011, keskelle parasta purjehduskautta. Selkämeren kansallispuiston puolesta töitä paiskineet saivat oikeutetusti varaslähdön uuden kansallispuiston juhlistamiseen kun Metsähallitus kutsui heidät vasta neitsytpurjehduksensa tehneelle perinnelaiva Ihanalle. Samalla tarjoutui tilaisuus rauhassa keskustella ja vaihtaa ajatuksia miten kansallispuistoa lähdetään käytännössä toteuttamaan ja minkälaista yhteistyötä missäkin tarvitaan.

Selkämeren kansallispuisto sai alkunsa paikallisten luonnonsuojelupiirien aloitteesta 90-luvun puolivälissä. Kansallispuiston perustamista ehdotti tahoillaan sekä Satakunnan luonnonsuojelupiiri (Raumanmerelle) että Vakka-Suomen luonnonystävät Uudenkaupungin edustalle asti ulottuen. Poliittisen tahdon herättäminen asiassa vei kuitenkin aikansa. Siinä merkittävä rooli oli Rauman kaupungilla ja myöhemmin myös Satakuntaliitolla, joka otti Selkämeren maakunnan edunvalvonnan kärkihankkeeksi. Selkämeren kansallispuiston perustamisedellytysten selvittäminen kirjattiin Vanhasen II hallituksen ohjelmaan. Vielä lain viimeistelyvaiheessa paikallisten tahojen ääni kuultiin niin, että syntyi Suomen kansallispuistoverkostoa täydentämää poikkeuksellisen monitavoitteinen kansallispuisto. Kalanviljelyyn soveltuvat alueet jätettiin kansallispuistorajauksen ulkopuolelle ja lakiin kirjattiin tavoite luonnonvaraisten kalakantojen suojelusta ja kalastuselinkeinon edellytysten turvaamisesta. Selkämeren kansallispuisto on ensimmäinen kansallispuisto jossa saa kalastaa ilman erillistä lupaa sekä syyslinnustaa sitä varten ulkoluodoille perustetuilla metsästyslupa-alueilla.

Selkämeren kansallispuisto tulee olemaan myös ensimmäinen kansallispuisto, johon liitetään erillissopimuksella kunnan, tässä tapauksessa Rauman kaupungin, omistamia maita. Selkämeren kansallispuistoon sisältyy myös varsin monta jo valmiiksi tunnettua ja suosittua käyntikohdetta kuten Kustavin Isokari ja Katanpää, Luvian Säppi , Porin edustan kohteet ja tulevat Kylmäpihlaja ja Kuuskajaskari.

Parin ensimmäisen toimintavuoden urakka on laatia uudelle kansallispuistolla hoidon ja käytön suunnitelma, eräänlainen käsikirja, jonka mukaan aluetta kehitetään ja eri käyttömuodot ja tavoitteet yhteen sovitetaan. Kansallispuistolla on mahdollisuus toimia osana matkailualuetta, sen luonnon vetovoimaan perustuvan matkailun brändinä.

Ja ennen kaikkea Selkämeren kansallispuisto on merellinen kansallispuisto. Sen pinta-alasta yli 98 % on vettä ja se pitää sisällään kolme majakkaa sekä lukuisia muita merkkejä ja muistoja merenkulun historiasta.

Selkämeren kansallispuiston toimintaa käynnistäessä ollaan siis monen uuden edessä. Kansallispuiston ja siihen kytkeytyvän alueen kehittäminen on yleensä hyvin pitkäjänteinen prosessi. Jos luonnon nykytilaa lähdetään parantamaan tai matkailuun avataan uusia alueita, sen tulee perustua tietoon ja toteuttaa niin ettei perustamistavoitteet vaarannu. Selkämeren kansallispuistolla on kuitenkin poikkeuksellisen hyvät lähtökohdat myönteiseen kehitykseen ja konkreettisiin tuloksiin: täällä harvinaisen moni taho on sitoutunut jo valmiiksi kansallispuistoon ja tuntee sen omakseen. Näissä tuulissa on hyvä purjehtia!

Hanna Ylitalo, puistonjohtaja

Metsähallitus

Säätiedotus Selkämerenkulkijoille: Enimmäkseen poutaa ja arkeologeja

Ensi kesänä Selkämerellä on odotettavissa suunnaltaan vaihtelevaa tuulta, poutaa, sadekuuroja ja Metsähallituksen luontopalvelujen arkeologeja. Arkeologitihentymän syynä on luontopalvelujen kulttuuriperintöinventointi Selkämeren kansallispuiston alueella.

Kaikki, jotka ovat nähneet Indiana Jonesit (eli aivan kaikki) tietävät, että arkeologin työ on jännittävää ja seikkailuntäytteistä. Metsähallituksen arkeologien arkeen Selkämerellä pääsee kurkistamaan heinäkuussa Luontoon.fi-verkkosivuilta löytyvän blogin kautta. Aallot pärskyvät ja kahvitermospullot tyhjenevät kiivaaseen tahtiin samalla kun Selkämeren kulttuuriarvot kartoitetaan. ”Toivon, ettemme löydä liian montaa luurankoa tänä kesänä” toteaa arkeologi Henrik Jansson toimipisteestään Kolilta, valmistellessaan kesän inventointeja karttojen ja muun lähdemateriaalin avulla.

Uusimman kansallispuistomme kulttuuriarvot selvitetään Etelä-Suomen luontopalvelujen erikoissuunnittelija Henrik Janssonin johdolla. Laajan, osittain vaikeakulkuisen ja kulttuuriarvoiltaan monikerroksisen alueen kartoittamisessa on mukana myös arkeologi Tapani Tuovinen, avustaja Tuomo Lindholm sekä erikoissuunnittelija Minttu Perttula. Arkeologit aloittavat maastotyöt 23.5. Juhannuksena huilataan ja maastotyöt jatkuvat jälleen heinäkuussa.

Yhteistyö paikallisten asukkaiden ja sidosryhmien kanssa on tärkeää. Esimerkiksi Jurmossa paikallisenkalastajan vihje johdatti Janssonin hopearahakätkölle ja sen myötä löytyi keskiaikainen kylätontti. Myös Metsähallituksen omalta väeltä toivotaan yhteydenottoja erityisesi raha-aarteisiin, mutta myös muihin kulttuurikohteisiin liittyen.

Arkeologien työn tulokset palvelevat hoidon- ja käytön suunnittelua, opastusta ja luontomatkailua. Kartoitus tuottaa historiaan perustuvia tarinoita ja perimätietoa, joita matkailuyrittäjät voivat tuotteistaa. Esimerkiksi Kolin kansallispuiston kulttuuriperintökartoitusten tulokset ovat kiinnostaneet paikallisia asukkaita ja yrittäjiä. Itäisen Suomenlahden kansallispuiston kehittämishankkeissa on kulttuuriperintökartoitusten myötä kehitetty opastusta ja kunnostettu sotahistoriallisia kohteita.

Minttu Perttula, erikoissuunnittelija ja Henrik Jansson, erikoissuunnittelija
Metsähallitus